tiistai 2. heinäkuuta 2013

Viimeinen epävirallinen harjoituspäivä

Huomenna alkaa siis virallinen osuus. Keskiviikko on ensimmäinen virallinen harjoituspäivä ja Suomenkin joukkua pitäisi olla täysilukuinen kun Koskiniemen Antti ja duokaksikko Pulkin Kimmo ja Mäkisalon Arto saapuvat illalla. 

Vainikan Juhan avustaja
Vainikaisen Juhallekin löytyi paikallinen avustaja pienen kyselykierroksen jälkeen. Itse asiassa kyselyyn meni 2 minuuttia kun otin yhteyden kilpailun johtajaan ja kerroin tilanteen että tarvittaisiin hyvä avustaja joka osaa ajaa autoa ja kärryä sekä olla mukana purjekoneen kasauksessa ja purussa. Hän löysi hetimiten organisaatiosta nuoren innokkaan kaverin joka oli lentänyt vuosi takaperin lupakirjan. Hän toimi yleismies jantusena ja tuntui oikein mukavalta ja innokkaalta. Ei ollut päässyt vielä lentämään kuin puolalaisia puukoneita mutta eli toivossa että pääsisi lentämään Juhan koneen kaltaista kuitukonetta kunhan saa tunteja lisää. En sitten viitsinyt enää kysyä tunteja. Kovasti ihaili Juhan Jantaria. Kaverin nimeä en ala edes kirjoittamaan puhumattakaan että lausuisin. Puhelinkamera (vai kamerapuhelin) on kätevä dokumentointiväline ihmellisissä kirjoituksissa.

Juha ei vielä päässyt ilmaan mutta muut koneet kävivät kiertämässä lähialueita. LÄnnessä meni ukkoskuuroja joten matkan teko sinne päin loppui lyhyeen. Kilpailuorganisaatio varoitti illan ja yön jääpuikko ja raekuuroista ja kehoitti laittamaan koneet putkeen suojaan. Näin tuntui koko kilpailukansa tekevänkin. Vilske kävi kentällä kun putket kulkivat edestakaisin pitkin kentän vihreätä nurmea. Vettä kun on täällä tullut koko kevään niin nurmikin on kentällä sen väristä kun kotosuomessa on tottunut näkemään.

Markku Kuusisto
Tunnelma on joka tapauksessa rento ja niin pitääkin olla. Puolassahan on varmaan kaikkien aikojen isoin joukkua. Kymmenen pilottia joista kuusi on kaksipaikkaisissa. Myös menestymisen mahdollisuudet ovat paremmat kuin aikoihin. Kultamitali puolustettavissa, lisäksi tuntuu että mitalin janoa on useammalla muullakin. Odotettavissa on siis varsin mielenkiintoiset kaksi viikkoa tiukkaa kilpailua. 

Toivotaan että kisajärjestäjät saavat nettiyhteydet toimimaan paremmin kuin tänään jotta saamme säätietoja kilpailijoille pitkin päivää sekä blogipäivityksiä päivien etenemisestä. Perjantaina on avajaiset ja launtaina alkaa sitten kilpailu.

Kuljetusvälineet autoon kyytiin kun pilotti ilmassa. Yksi pyörätuolilla oleva pilotti on myös mukana

Markulla oli paikallinen tracking tänään mutta ei kovin vakuuttavalta näytä.
http://glider.tracking.lt/



 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti