lauantai 20. heinäkuuta 2013

Ostrow vaikenee

Kitokset kaikille lukijoille ja ennenkaikkea piloteille jotka tämän kahden viikon jännitysnäytelmän meille tekivät. Odotukset olivat korkealla tullessa, aivan ei niihin päästy mutta monia loistavia suorituksia eri piloteilta nähtiin. Lopputuloksia ei vielä ole mutta uskoisin että kymmenen sakissa on ainakin Antti kerholuokassa ja kaksikko Harri ja Visa-Matti. 

Ostrow vaikenee tähän, lopputuloksia voi selailla järjestäjien sivulta. Leirin purku ja koneiden pakkaus alkaa sekä valmistautuminen illan juhlaan. Huomenna sunnuntaina lähtee osa jo aikaisin ajelemaan kohti kotosuomea ja osa ehkä myöhemmin. Puolalainen käänteinen logiikka on kisojen aikana yllättänyt toinen toisensa jälkeen eikä sitä kyllä vieläkään oikein ymmärrä. Jääkööt sen ymmärtäminen yöhempään ajankohtaan ;)

Kiitos ja näkemiin!


Kotia kohti

Ovat poijaat tulossa kotiin päin, viimeisen kerran Ostrowissa. 
Keli on ollut reitillä ilmeisen hyvä.

KUKA ilmoitti 20 minuuttia kotiin (15:27)
DUO ilmoitti 20 km ja PI 50 km/ puolituntia (15:30)
NIL ilmoitti 25 km ja polulla (15:36)
PI ilmoitti 18 km ja vaihtoi maalijaksolle (15:42)
AK ja T5 ilmoittivat viimeisen käännepisteen ja loppuliun (15:45)
JS ilmoitti myös tulevansa loppuliussa (16:30)


Kaikki siis kotona!

Lähdöt

Ennen lähtöä löytyi aaltoa, Markku kävi vajaassa 2000 metrissä kun pilvipohjat ovat 1400-1500 m

Lähdöt ja lasketut kotiintuloajat

AK 12:55 - 15:55
T5. 12:48 - 15:48

JS 13:03 - 15:48
PI 13:02 - 15:47

DUO 12:48 - 15:18
NIL 13:03 - 15:33
KA 13:08 - 15:38

Hinaukset

Hinaukset pääsivät käyntiin ja toistaiseksi keli näyttää varsin mukavalta. Erikoista tälle päivälle on että lähtölinja on auki vain tunninnsen avautumisesta. Odotettavissa on GB tunnelmaa koska saattaa olla että suurin osa jättää lähdön viime tinkaan.

20 m luokassa annettiin gridissä B -tehtävä. 2. piste on 351 ja 3. piste 006. Pituutta tuli vähän lisää siis.

Lähtölinjat aukeavat ja menevät kiinni seuraavasti:

CLUB 11:55 - 12:55
STD 12:22 - 13:22
20M 12:47 - 13:47

Kuvaus

Ennen hinauksia otetttiin yhteiskuva kilpailijoista,avustajista, henkilökunnasta. Eli koko lössi.


       


Hinaukset alkoivat 11:15 ja päivän tehtävät AAT tehtäviä

Viimeinen päivä

Päivä näyttää vähän pilviseltä. Ehkäpä,se siitä aukeaa vielä.
Eilinen päivä oli sitten peltokeikkapäivä. KUKA ja DUO tulivat kotiin, muut peltoon. Suurin seikkailu lienee ollit NIL pojilla jotka eivät meinanneet päästä pois pellolta ollenkaan kun isäntä halusi 300 eur vahinkokorvausta ja pojat einsuostuneet maksamaan. Kone piti vielä kantaa palasina reilu 300 m pellolta putkelle. Auton eteen isäntä oli ajanut traktorin vakuudeksi että ei lhdetä ilman rahaa. No loppu hyvin kaikki hyvin. 100 euron maksun jälkeen pojat pääsivät lähtemään kohti kotia yhdentoista maissa yöllä. Siis kuusi tuntia laskun jälkeen. Hotellilla Borowiankassa oltiin sitten kahden maissa.

Näyttää siltä että kisat loppuvat kesken. Harri ja Visa-Matti lensivät eilen hienosti kolmanneksi vaikeissa olosuhteissa. Myös Antti ja Kimmo sinnittelivät hienosti väkisin läpi. 

Nukkumaan

Viimeisetkin pilotit (NIL) avustajineen saatu pellolta kotiin

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Kotia kohti

Varsin kova tuuli on kentällä. 25 km/h ja puuskissa jopa 40 km/h. KUKA ilmoitti juuri kääntyneensä toisen käänepisteen. Ak:lla ja T5:lla matkaa 40 km kolmannelle. Kotiintulot mennee tuonne kuuden tietämille tai reilusti viiden jälkeen.
Putkia alkaa kyllä lähteä maantielle eli ihan helppoa ei ole ollut(16:16)
DUO käänsi toisen pisteen. (16:19)
AK ja T5 käänsi kolmannen ja  JS ilmoitti 60 km kotiin (16:44)
KUKA on suurinpiirtein 20 km päässä viimeiseseltä (17:00)
NIL pyysi avustajaa menemään putkelle, ei näytä hyvältä, Juha ilmoitti että menee peltoon (17:23)
T5 ja AK ovat tulollaan kotia päin. Pientä lauttautumista on matkalle tullut. (17:27)
KUKA ilmoitti 20 min kotiin (17:29)
T5 ilmoitti menevänsä peltoon ( 17:40)
NIL ilmoitti menevänsä peltoon noin 50 km kentältä (17:58)
PI ilmoitti menevänsä peltoon ennen viimeistä nostoa (18:17)
DUO tuli kotiin, Antti on vielä ilmassa lähes loppuliussa (18:40)
AK ilmoitti ettäjoutunee menemään peltoon. 25 km matkaa ja 700 m, vastatuuli noin 30 km/h (18:42)
AK ilmoitti olevansa pellossa (19:00)

Siinä se olikin tämä päivä. Landing report club on kokoontunut tornilla useaan tänään.



Odottelua


Turistit miettii mitä tehtäisiin

Leirialue on varsin täynnä autoa ja vaunua

Tehtävälle

Markku huuteli radioon juuri että inversio taisi puhjeta. Ovatjutelleet että tuossa 110 metrin kieppeillä se olisi ollut. Yksi kone räpsähti mutta eiköhän se siitä. Varsin kuivan näköistä on edelleenkin.

Sartit:

AK 13:13
T5 13:10

JS 13:13
PI 13:05

DUO 13:02
NIL 13:07
KUKA 13:35

Aamu ja lähtölinjat

Pientä hässäkkää ollut tämä aamu niin organisaatiolla kuin muillakin. Kilpailun johtaja oli aivan maissa jostain syystä aamulla, Visa-Matti kertoi, stewardit juttelivat kentälle tullessani toimistonsa ulkopuolella, sainoisinko varsin voimakkailla sanoilla, hiljenivät hetkeksi kun ajoin pyörällä ohi ja sama jatkui, Antilla meni winpilotista jotain kuralle, ei käynnistynyt ollenkaan ja koko ipaq jäi juntturaan, yksi hinauskoneista, se jossa perässä on "Follow me" teksti, jäi kesken hinauksen kiitoradalle. Jarrut ilmeisesti jumissa.

Keli on varsin kuivaa. Pojat löysivät yhden pilven... Tosin Visa-Matti yhdellä silmällä ei sitä pystynyt paikallistamaan yhtä tarkasti kuin muut ;)

Hinaukset alkoivat klo 11:00. Anttikin sai Kimmolta lainalle toimivan ipaqin winpilotteineen. Kiitos Kimmolle siitä. Pienellä kiireellä Antti toisessa lähtörivissä sai kaikki kuitenkin järjestykseen ja hinaus sai lähteä rauhallisemmassa tunnelmassa. Toivotaan nyt että tuolla tällä hetkellä vielä kuivassa ei mitään sekoiluja synny. Isoja kekoja näyttää tulevan

Lähtölinjat aukeavat:
KERHO 11:43
STD 12:09
20m 12:36

Kaksi päivää jäljellä

Eilinen päivä onnistui monelta pilotilta, jos ei kiitettävästi niin ainakin, kohtuullisen hyvin. Vakiossa Juha ja Markku olivat jaetuilla seitsemännellä ja yhdeksännellä sijalla häviten puolan kolmikolle vain noin 5 km/h keskinopeutta. 

Kerholuokassa Antti ja Juha lensivät samaa matkaa yli puolen välin. Lopussa Antilla nappasi kuitenkin nostot ja linjat paremmin ja sijoitmukseksi tuli Antilla varma 12 ja Juhallakin tuli kisojen toiseksi paras päivä.

20 m kaksikossa yllätyksen teki NIL konekunta eli Kimmo ja Arto ottaen kisojen parhaan päivätuloksen. KA kaksikko ehti juuri NIL kaksikon edelle ollen päivän kahdeksas. DUO kaksikko lensi normaalilennon ollen 22.

torstai 18. heinäkuuta 2013

Suomi ilta

Makkaraa, auran sinappia, juotavaa ja sallaattia

Kotia kohti

Keli muuttui ainakin kentällä varsin mukavaksi ja kesäiseksi. Kaunista kumpiaista ja lämmintä. Radiossakin varsin hiljaista kun ovat pilotit vielä kauimmaisessa nurkassa. Loppuliut alkanee joskus klo 17 tienoilla jos yhtään ollut keliä. Kuuteen mennessä toivon mukaan kaikki kotona.



Antti (AK) ja Juha (T5) ilmoitteli tuossa viimeistä käännepistettä eli viitisenkymmentä kotiin. Muista ei ole hirveesti kuulunut (16:48)
NIL lmoitti viimeisen pisteen (16:54)
DUO ilmoitti 46 km viimeiselle käännepisteele (17:06)
Vakion pojat eli PI ja JS ilmoittivat 50 km maaliin ja AK vaihtoi jo maalijaksolle (17:18)
NIL ilmoitteli 24 km ja T5 vaihtoi maalijaksolle  eli kotiin tullaan (17:24)
NIL, PI ja JS vaihtoi maalijaksolle (17:28)
KA:sta ei ole juurikaan kuulunut mutta pojat lähtikin varsinmyöhään. (17:36)
DUO ilmoitti viimeisen käännepisteen ja KA 20 minuuttia kotiin. Muut ovat jo kotona. (17:44)
DUO ilmoitti 48 km kotiin ja KA meni maalijaksolle (17:54)
DUO ilmoitti 25 km ja pitäisi olla liukupolulla eli kotiin tullaan. (18:06)
DUO vaihtoi kentän jaksolle ja ilmoitti 10 km (18:10)

Kaikki siis hienosti kotona tai lähes. Nyt jäämme taas jännittämään lopputuloksia soaringspotista jonka linkki löytyy tuosta vasemmalta linkeistä.

Lähdöt

Näyttää sää olevan heikompaa kuin ennustettiin. Pohjat on edelleen 900 m vaikka ennusteen mukaan pitäisi olla jo lähellä 1400 metriä. Keli näyttäisi myös kuivuvan luoteesta käsin. Taitaa tulla raskas päivä piloteille. Ensimmäinen version valituksesta kilpailun johtajalle tehty. Katsotaan vielä muutaman muun joukkueenjohtajan kanssa jos jotain olennaista lisättäisiin. Ja onneksi meillä on kävelevä sporting code mukana niin sain hyvät eväät valituksen tekemiseen ;)

JS 12:31
PI 12:29

DUO 12:40
NIL 12:45
KA 13:25

T5 13:00
AK 13:00


Hinaukset

Hinaukset alkaa 11:00. Päivä näyttää hyvältä ja tehtävät pitkiltä. 

Lähtölinjat aukeavat tänään seuraavasti
STD 11:38
CLUB 12:04
20m 12:26


Torstai, kahdeksas päivä

Päivä alkaakin sitten kivasti valituksen tekemisellä. AK punnitukset ja monen muunkin on olleet alipainoisia ja penaltyja on jaeltu. Tullee mielenkiintoinen briefing


Tuossa muutaman muun maan joukkueenjohtajan kanssa sovittiin palaveri iltapäiväksi.

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Kotia kohti

DUO ensimmäisenä ilmoitti kotiintulon, 30 km jäljellä. Laskuun tullaan kohtuullisessa 15-20 km/h myötätuulessa. (15:35)

NIL ilmoitti 25 km ja KA käänsi viimeisen. (15:45)


PI ilmoitti 40 km kotiin (15:49)
KA ilmoitti 20 min ja JS 40 km ja T5 20 km (16:05)
KA ja JS vaihtoivat maalijaksolle. 20 km jäljellä (16:16)
AK ilmoitti 30 km ja polulla on (16:18)


Taitaa olla kaikki nyt kotona. Suomalaisia koneita sen verran että pitää jo lukua pitää paperilla...
Nyt sitten tuloksia katsomaan soaringspotista. Linkki löytyy tuosta oikeasta reunasta.

Päivästä tuli mitä ilmeisemmin parempi kuin meteorologit taaskaan ennustivat. Yläpilvestä ei tietoakaan ja cumulus oli kuin oppikirjasta, ainakin maasta katsottuna.

Komiaa keliä


Hienoa keliä kentällä, pohjat noin 1500 veikkaan. Hiljaista on kanavallakin, ovat sen verran kaukana että radio ei kuulu

Taktiikkaa

Porukka tuntuu ottavan kokeeksi lähtöjä mutta palaavat takaisin. JS ilmoitti kanssa tulevan takaisin. 20 metrisissä lähti iso porukka ainakin hetken matkaa.

Kaikki taitavat olla nyt oikeasti matkalla. AK lähti ilmeisesti puolalaisten joukossa. (13:25)

Sää

Näyttää siltä että pilvet paisuvat oletettua suuremmiksi. Sekä etelässä että pohjoisessa alkaa olla 6-7/8 pilvet. Nostot ainakin AK mukaan parempia kuin eilen. Ensimmäinen nosto heti reilu kahta.

Sateliitti ja sadetutkia seuraten menee sitten tämä päivä. Linkkiluettelosta löytyy käytössä olevat.

Tehtävälle

Päivän tehtävä kaikilla 3 h AAT. Hinaukset alkaa klo 11 LT. Keli ei ihan ole  samanmoinen kuin eilen. Pilviä on pohjoisessa enemmän, etelässä kuivempaa ja pilvet eivät ole niin pumpulia kuin eilen.


Lähtölinjat aukeavat:

Club 11:42
Std 12:04
20m 12:27

Lähtölinjat sulkeutuvat 2 h avautumisesta.

Lähdöt ja AAT mukaiset maaliintulot

JS 13:14 - 16:14
PI  12:53 - 15:36

AK 13:21 - 16:21
T5 12:43 - 15:43

DUO 12:40 - 15:40
NIL 12:47 - 15:47
KA 13:18 - 16:18

Briefing


Tehtävät taas AAT tehtäviä
Muistuttivat myös että pusseja jotka sisältävät nesteitä, ei saa tiputtaa ilmasta kentälle. Joku oli meinaan tiputtanut kyseisen pussin ja se oli tullut hallin eteen hinausten aikana...

Keskiviikko, 7 kilpailupäivä

Aamu aukeni hiukan sumuisena mutta sehän ei sumenna Antin eilistä hienoa suoritusta. Taktiikka oli selvästi onnistunut Antilla. Myöhäinen lähtö yhdessä kahden Puolalaisen kanssa. Toinen taisi tippua kyydistä jossain vaiheessa. Pitää haastatella Anttia vähän kun nähdään tänään. Tosin tulee taas kiire aamu kun briefing jo 9:30 ja gridaus päättyy 10:30. 

Sää on hiukan utuinen ja tuntuu kuin ilmassa olisi kosteutta aika lailla. http://www.weatherlink.com/user/aeroostrowski/ sen kertookin että nyt 78%.



tiistai 16. heinäkuuta 2013

Kotia päin

JS ja PI tuossa ainakin tulollaan kotiin. Juha jo ilmoitti 10 km (15:51)
KA ilmoitti 20 minuuttia kotiin. (15:57)
AK käänsi kakkosen ja T5 kolmosen eli viimeisen. (16:10)
T5 ilmoitti 10 km (16:12)
NIL ilmoitti 15 km kotiin (16:25)
AK siirtyi maalijaksolle (16:43)
DUO ilmoitti 26 km kotiin (16:45)
DUO ilmoitti 10 km (16:55)

Kaikki siis kotona. Hyvä niin. Keli ei loppunutkaan kesken kun lämminrintama ei valunutkaan etelään päin. Ensimmäinen pätkä lienee ollut kaikilla vaikea. Vastatuuli ja nostot välillä 700-900 m. Leznon jälkeen keli oli noussut. Nähtäväkis jää vielä, kannattiko Antin myöhäinen lähtö. Seurataan siis tulosluetteloa Soaringspotista ja järjestäjien sivulta.

Tehtävälle

Lähtö ja tehtävänmukainen maaliintulo (AAT)

NIL. 11:43 - 15:43
DUO 12:01 - 16:01
KA  12:11 - 16:11

JS 12:22 - 15:52
PI 12:21 - 15:51

AK 13:47 - 16:47
T5 12:58 - 15:58

Näyttää siltä että rintama ei häiritse lännessä kuten ennuste oli. T5 ja NIL saivat järjestäjien seurantalaitteen.

Säätilanne puoli tuntia sitten alla. Keltainen neliö on Ostrow.


Hinaukset

Sää näyttää mukavalta hinausten alkaessa

Lähtölinjat aukeavat:
20m. 11:41
STD.  12:06
CLUB. 12:31

Kovasti tuntuu ylimitoitetulta tehtävät tällä hetkellä säähän nähden. Aika näyttää mikä on totuus.

Tehtävät


Tehtävät 3, 3.5 ja 4 h AAT. 20m pisin ja clubilla lyhyin

Aamutunnelmat

Tänään sitten lennetään. Aamukin näyttää erilaiselta kuin päiviin

Briefing poikkeuksellisesti jo 9:30

Pohjoisesta saapuu iltapäivällä pilvialue

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Päivä peruttu

Päivä peruttiin. Illalla Puolalaiset tarjoavat illan eli Puolalainen ilta luvassa.
Eilen briefingissä pääsi suomalaisetkin pokkaamaan eteen kunTaimiojan Antilla
Oli syntymäpäivä.

Briefing

Briefing klo 10. Tuskin lennetään, koneet on putkissa

Sääennusteet

IPadillekkin on noita sääennuste ohjelmia aika joukko joista saa eri näköistä ennustetta. Olkoon tämä kuvakaappaus nyt sitten huippu ajatellen että purjelentokisoissa ollaan

Viimeinen viikko

Ei kovin hyvältä näytä sää maanatai aamulla. Taivas tasaisen harmaa ja sadetutkan mukaan sateet heti tuossa itäpuolella.  Organisaatio ei vielä ole ilmoittanut briefingistä tai muustakaan.

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Hinauksia siirretty

Viimeinen yritys on 14:30 eli ihan kohta. Huonolta näyttää


PÄIVÄ PERUTTU tuli juuriviesti


Tehtävät



Uskaliaasti järjestäjä antoi tehtävät jotka ovat 3 h AAT ja B tehtävä 2 h AAT

Hinaukset klo 11:30

Sunnuntai toivoa täynnä

Järjestäjät ilmoittivat että grid sulkeutuu klo 11:00 ja briefing klo 10:00.
Järjestys 20m,std,club. Kuulostaa gridausharjoitukselta mutta katsotaan.

Pilvikerros on melko ohut nyt, ehkä meteorologit ovat löytäneet jotain reikää
Missä aurinko paistaa...

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Lauantai, ei gridiä

Kovin on pilvistä ja sadetihkua. briefing klo 10 kuitenkin. Huomenna sunnuntaina näyttää ennusteet jo paremmalta.


BRIEFING PERUTTU LAUANTAINA!
Eli ei tehtävää eikä briefingiä.  (9:18)

perjantai 12. heinäkuuta 2013

No tasks




Ei tehtävää. WGC 2014 oli esillä briefingin päätteeksi

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Kansainvalinen ilta saa alkaa





Kotia kohti

Kaikki ovat kotia päin tulollaan. Rintama joka luoteesta piti tulla, hajosi Puolan päällä eiä yltänyt sitten tänne. Ehkäpä se kuitenkin tuossa illan mittaan levittää kosteuttansa.

Kaksipaikkaiset ovat loppuliussa, Markku  jo ja Juha keräilee viimeisiä metrejä ja ilmoitti vaihtavansa maalijaksolle radionsa. Kerholuokkakin kohtapuolin kentällä.

Päivä siis pulkassa. Pinke perheineen on myös ollut avustajian apuna tämän päivän. Juhalle tulee oma avustaja huomenna illalla kun Kuusiston perhe saapuu. Väki siis lisääntyy leirissä.

Illalla kansainvälinen ilta ja Suomellakin oma pöytä jossa tarjolla kotimaisia antimia. Puolalaiset pitävät kuulemma ensi viikolla vielä Puola illan.

Tehtävälle



Lähtölinjat aukeavat

Kerho 12:03
Vakio 12:26
20m 12:46

Lähtöajat:

AK: 12:32 - 15:32
T5: 12:22 - 15:22

JS: 13:24 - 15:54
PI: 12:34 - 15:04.  Markulla on järjestäjien tracker

DUO: 13:09 - 15:39
NIL: 13:08 - 15:38
KA: 13:07 - 15:07

Hinaukset

Hinaukset lähtivät muutaman siirron jälkeen käyntiin 11:25
Hinausjärjestys club, vakio ja 20m

Tehtävä a kaikilla eli kerholla 3h ja muilla 2h AAT

Tehtavat




Meteorogeilla onkin pohtimista, loppuuko keli koska ja koska sade alkaa. Saattaa tulla jopa kaksi tai kolmekin lepopaivaa

3. päivän lennot

Kerholuokassa Antti lensi todella hienosti. Lennon jälkeen Antilla oli olo että ei nyt oikein hyvin mennyt. Vaan ei mennyt sitten muillakaan, edes niin hyvin. Kolmas sija, hieno suoritus. Antilla on kokonaispisteissa suunta hienosti ylöspäin, nyt kuudentena. Juhan (T5) igc tiedosto oli ykkösloggerista hukassa ( zero bit) ja kakkosloggerin tiedosto lähetettiin jo illalla ennen kuutta. Järjestäjät eivät sitä kuitenkaan koskaan saaneet ja illalla sain tekstiviestin että varaloggerin tiedostoa kaivataan. Niimpä se lähetettiin uudestaan ja Juhakin sai pisteet päivälle. Näyttäisi olevan paikkatiedon tallennustiheys liian suuri backup loggerissa (> 10 sek).

Vakiossa Markku onnisuti myös hienosti. Kuudes sija ja kokonaispisteissa nousu 18 sijalta 12. sijalle.Suunta on oikea ja Markun mukaan lentosuoritus oli normaali ja rento. Samaan tyyliin jatkoa niin hyvä tulee. Juhallakin (JS) kokonaispisteissa sijoitus nousi pari pykälää.

Kaksikoissa Harrilla ja Visa-Matilla ei lento kokonaisuutena oikein onnistunut. Ensimmäinen legi oli mennyt hienosti mutta sen jälkeen alkoi vaikeudet. Kunnon nostoja ei löytynyt ja keskinopeus tippui. Tilanne on nyt nollattava ja lähdettävä miettimään mikä on onnistunut ja mikä ei. NIL teki hyvän perus-suorituksen ja DUOkin paransi edellispäivän suoritukseen nähden.

Kiireinen aamu

Organisaatio ilmoitti aamulla että briefing klo 10 ja gridaus (koneiden paikalleenvienti radalle) päättyy 10:30 (normaalisti 11-11:30). Tämä tarkoittaa sitä että hinaukset alkavat klo 11:00. Luvassa on on ilmeisesti heikkenevää keliä iltapäivästä ja yrittävät saada jonkinmoisen kilpailupävän aikaiseksi.

Illalla on kansainvälinen ilta ja toivotan että sästytään maastolaskuilta. Muuten ei ole illassa paljoa järjestäjiä eikä osallistujia.

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Kaikki kotona





Kotia kohti

T5 ja AK ilmoittivat 3. Käännepisteenneli noin 80 km kotiin viimeisen apupisteen kautta. PI ja JS myös kolmannella ja satakunta kotiin. Kaksipaikkaisista ei olenpaljoamkuulunut. Ovatkin aika kaukana joten radiomei kuulu kentälle asti.

Keli ilmeisesti ei ollut ihan niin hyvä kuin oletettiin.

Taitaa kaksipaikkaiset myös kääntäneet viimeistä edellisen. ( 16:15 )

(16:50)
AK ja T5 ilmoittivat 10 km
JS ja PI käänsivät viimeisen
Kaksipaikkaiset ovat kohta viimeisellä käännepisteellä.

(17:17)
KA ilmoitti 40 km ja 1000 m. Kotiin tullaan.
DUO ja NIL tullee jonkun kilometrin takana.

Reitille

Pilvipohjat alkavat olla 1400 metrin tietämillä ja nousevat koko ajan. Kerholuokan lähtölinja jo avautui ja Juha ja Antti seuraavat tilanteen kehittymistä ja oikeaa lähtöhetkeä. Taitavat Juha ja Markkukin vakiossa lähteä heti linjan avauduttua. Hapsut ovta jo 1600 m( 12:34)

Lähtölinjat: 
Kerho: 12:13, Vakio: 12:37,  kaksipaikkaiset: 13:02

Lähtöajat

Kerho: 355 km
AK: 12:50
T5: 12:38

Vakio: 438 km
PI: 12:45
JS: 12:46

Kaksipaikkaiset: 423 km
NIL: 13:06
DUO:13:07
KA: 13:06

Hinaukset käynnissä

Noin reilu tuntiin ovat parhaimmillaan saaneet vajaat 100 konetta ilmaan. Ihan hyvä suoritus. Eilen meni puolitoista tuntia. Seurantalaite on ainakin Koskiniemen Antilla ja tietty KA:lla on omansa.

Pilviä on taivas täynnä, minusta enemmän kuin ennustettu. 1500 m pilvipohjat kastepisteen perusteella.

HInauksia ja maaliintuloja voi seurata livenä järjestäjien sivulla Video osiossa. Näytti olevan noin 10 sekunnin viive kun äsken seurasin. Puolankielinen selostus mutta kuva kertoo enemmän.
http://egc2013.eu/video/

Sää


Cumulusta kehityy hyvää vauhtia. Ennusteen mukaan pohjat olisivat 1800 m luokkaa. Sää heikkenee iltapäivällä viiden nurkilla. Hinaukset alkaa tänään jo 11:30 joten matkaan päästään vähän aikaisemmin. Viideltä pitäisi olla jo ainakin loppuliussa. RASP  näyttäisi jopa aikaisempaa hiipumista.

Huomenna keskiviikkona on kansainvälinen ilta klo 20:00.

Lisaa cumulusta



View to the west

Paivan saa




Cumulusta nakyvissa

maanantai 8. heinäkuuta 2013

3. päivä tunnelmat

Kuten aikaisemmin mainitsin, radiossa kuuli jo hyän fiiliksen useimmilta piloteilta. parantamista toki löytyy mutta hyviä suorituksia monilta piloteilta. Antti (AK) lensi hienosti ja nousi kokonaispisteissa pykälän kuudenneksi. Markku lensi myös hyvin, varmaan parhaimman lennon toistaiseksi. Vakion tuloksia puuttuu tässä vaiheessa vielä niin paljon että kokonaispisteissä ei pysty sanomaan, kuinka paljon sijoitus nousi.

Kaksipaikkaisissa Harri ja Visa-Matti vaikeuksien jälkeen kuitenkin kokonaispisteissä näyttäisivät myös nousevan viidenneksi eli suunta on oikea.

Visa-Matin lennonjälkeistä kommentointia on nyt pakko laittaa julkiseksi kun lupasin :) Kysyin, oliko ongelmia? Visa-Matti: Ennen lentoa päätettiin että ei mennä järvien kautta. Nyt kun katson IGC tiedostoa niin menimme järvien kautta. Mutta loppu meni hyvin. Kysymys: Olikos jokin syy, miksi lopussa lentäminen alkoi sujua? Visa-Matti (ja Harri): Joo, mentiin tehtäväviivaa pitkin ja kun tuntui persuksissa että nyppäsi niin Harri kysyi, pitäiskö kaartaa johon vastasin että "Ai ny vai" ja sitten kaarrettiin. Ja hyvä tintti löytyi   :DD

Keli oli siislopussa lähes kuivaa, pieniä höttösiä enää taivaalla.

Tästä on hyvä jatkaa neljänteen päivään. Nostot veivät tänään 1300-1600 m 2-3 m/s nostoissa.

Vaikka Seija hyviä lettuja päivällä paistoikin ja maajoukot saivat syödä mahan täydeltä, on pakko lähteä kuitenkin suolaista syömään. Hinta-tasohan on täällä noin neljäsosa suomesta eli sloteja saa pinota saman verran kuin euroja suomessa.

Kotia kohti

Alkavat olla kaikki jo loppuliussa tai aianakin lähellä. juha käänsi viimeisen ja
KA, AK,T5,PI on jo kotona. juhakin 20 km enää loppuliussa.

Useimmilla piloteilla melko rento äänensävy radiossa, lienee mennyt hyvin.

Kaikki kotona.

Pilvet




Alkaa pilvet ohentua ja raja noin 20 km itään. T5 ja NIL ovat saaneet trackerin. Linkit on tuolla järjestäjien virallisislla sivuilla

Reitille

Lähtölinjat aukeavat seuraavasti:
Vakio: 12:44
Kerho: 13:08
20 metriset: 13:34

Lähdöt
Vakio 394 km
JS:13:02
PI: 13:06

Kerho 329 km
T5: 13:13
AK: 13:27

20 m 360 km
KA: 13:47
DUO: 13:40
NIL: 13:36

Taivaalle

Sää länteen päin


Hinaukset alkoi, sää hinausten alkaessa oli kuvan mukaista. Pilvet alkavat kuitenkin kuivaa hyvää vauhtia koillisesta käsin.  Tänään on vakio ensin hinattavana, sen jälkeen kerho ja kaksipaikkaiset.

Vainikan Juhalla on järjestäjän seurantalaite koneessaan. Kaverit jotka sen toivat eivät tienneet laitteesta mitään, onko se päällä tai pitääkö sille tehdä jotain. No, eihän se ollut edes päällä kun antoivat...

Päivän tehtävät

Kaksi cumulusta
Ennustettua päivän säätä kuvannee viereinen kuva. Kuvassa kaksi cumulusta, päivän ensimmäinen va viimeinen.

No ei ihan noin kuitenkaan todellisuudessa. Cumuluksia alkaa muodostua pitkin taivasta mutta ennuste on että ne kuivavat pois kunhan nousevat ylemmäksi. Inversiokerros on 1700 metrissä. Päivän tehtävät ovat kerho:329 km, vakio:394 km ja 20 metriset 360 km.



Päivän tehtävät analogisesti (pun std, sin 20m, mus kerho)

Briefing

Vakion pilotit Markku ja Juha

Eilinen päivä todisti sen että isoissa kilpailuissa ollaan ja herkässä lajissa. Tekninen ongelma saattaa sekoittaa ajatusmaailman eikä keskittyminen olennaiseen onnistu sillä tasolla kuin pitäisi. Markulla sekosi flarm ja hyttysputsari jä jumiin toisessa siivessä hetken aikaa. Harrilla ja Visa-Matilla taasen kaatui LX ei se boottasi kesken lennon.

Pelihän ei ole menetetty kuitenkaan ja sääennusteen mukaan näyttää päiviä riittävän. Lisää ajatuksia myöhemmin. Nyt briefingiin.


3.paiva

Briefing klo 10:00 ja hinaukset 12:00

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Re: Kotia kohti

Loputkin pilotit kotosalla, DUO 15 km jäljellä

Re: Kotia kohti

T5,KA,JS ilmoittivat myös 10 km

Kotia kohti

AK ilmoitti 10 km, muut tulollaan myös joisenkin kymmenien kilometrien päässä

Kartta



Sininen 20m, punainen vakio ja musta kerhon reitti

Keli


Pilotit ovat edenneet matkalla. Kaikki taitaa olla jo matkalla kohti kolmatta käännealuetta. Aika tulee täyteen ensimmäisenä T5:lla 17:03 ja viimeisenä DUO:lla 17:26.

Leirialue on varsin tiukkaan pakattu. 4 metrin turvarajoista ei ole puhettakaan.

Lähdöt 2. Päivä




Lähtölinjat aukeavat
Club:12:43
Std: 13:06
20m: 13:26



Keli näyttää varsin mukavalta. 3h 45 min AAT kaikilla luokilla. Kerholuokan pojat suunnittelivat lähtevänsä tuossa 13:15 aikoihin. NIL sai seurannan ja linkki löytyy
http://glider.tracking.lt/ KA seurantahan on päällä joka päivä ja löytyy oikeasta reunasta konetunnusta klikkaamalla

Lähtöajat:
AK: 13:20
T5: 13:18
JS: 13:25
PI: 13:25
KA: 13:32
DUO: 13:41
NIL: 13:29




Joukkuepalaveri




Keskustelut päivän säästä, tehtävistä ym.

Briefingin odottelua leirissä





Briefing

2. päivän briefing on siirretty puolella tunnilla puoli yhteentoista. Tehtäväksi uumoillaan AAT tehtäviä kaikissa luokissa 4-3,5 h. Saattaa olla kuivatermiikkipäivä.

Soaringspot näyttää taas kerran olevan se  nopein paikka katsella tuloksia (ja tehtäviä). Linkki löytyy linkit osiosta oikeassa reunassa.  http://www.soaringspot.com/17egc2013/results/  

Myös Markun tulos on siellä ollen vähän Juhan perässä kuten hän itsekkin arveli eilen.

1. päivä tulokset loistavat

1. päivän briefing



Ensimmäisen päivän tulokset näyttävät loistavilta. Kaikki pilotit pääsivät kotiin ja pistetaulukkokin näyttää hyvältä luettavalta.

Markun tulokset uupuvat jostain syystä mutta Markun itsensä mukaan hän hävisi hiukan Juhalle (JS) joten sijoitus kymmenen tienoilla on hieno. Harri ja Visa-Matti ovat hyvissä asemissa ja heidän itsensä kertomana vauhti riittää hyvin Janowitschin kyydissä. Muutama virhe matkalla kostautui kuitenkin sen verran että ihan kärkikolmikossa ei olla ensimmäisenä päivänä mutta piste-erot ovat pienet. Tihula-Taimioja kaksikkokin on hyvissä asemissa. Pulkki-Mäkisalokin pystyy hyvin ponnistamaan vielä ylöspäin, kilpailupäiviä on paljon jäljellä. 

Antti (AK) ja Juha (T5) kerholuokassa näyttivät että silläkin rintamalla suomalaiset haluavat vielä näyttää kaapin paikan. Antti kympin sakissa Juhakin ihan Antin kannassa 13. Tästä on todella hyvä jatkaa.

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Re: Duo ja NIL kotia kohti

Nil ilmoitti myös loppuliun. Kaikki kotona siis
Päivä pulkasssa ja tuloslaskentaa odottamaan

Duo ja NIL kotia kohti

DUO ilmoitteli loppuliukorkeudet ja NIL 400 m miinuksella loppuliukukorkeudesta.
Muut suomen pilotit ovatkin jo kotona

DUO ja NIL

DUO ja NIL ovat reilu 40 km paassa kentasta ja koittavat saada korkeuksia.

T5 ja AK sekä KA

AK, KA ja T5 siirtyivät maalijaksolle

JS ja PI

Ovat kotona kumpikin JS ja PI

NIL vaikeuksissa

NIL putkea pyydettiin valmistautumaan. JS ilmoitti loppuliun. alkaa koneita tulla.

Maajoukot




Kartta tehtavineen viritettyna maajoukoilla

Kotia kohti

Alkavat kaikki pilotit olla kohta sadan tai reilu sadan kilometrin päässä. Kotiin ehtivät tuossa viideltä tai vähän jälkeen.  Kerholuokka raportoi toiseksi viimeisen käännepisteen joka on pilvikaton alla. 

Reitillä

Työpöytä josta piloteille informoidaan sään kehittymistä.

Keli näyttää varsin mukavalta, ainakin maasta katsottuna. Raportoitu on reilu  2m/s nostoja ja pohjat ovat vähän toisella tuhannella. Suurempia sadealueitakaan ole näkyvissä paitsi tuossa etelämpänä

Kerholuokan Juha lähti 13:18, Antti 13:26.  Vakiossa Juha ja Markku kummatkin 13:32 ja 20 m luokassa DUO lähti 13:32 , NIL, 38 ja KA isossa ryppäässä muiden 20m luokan kanssa 13:46.
 

Hinaukset alkoi ja lähtölinjat kohta auki kaikissa




2-paikkaiset nätisti rivissa odottamassa vuoroaan. Kerholuokka hinattu jo ja lähtölinja aukeaa 12:44, vakio 13:09 ja 20m luokka 13:29

Kovasti jo ovat lähtökuopissa kerho ja vakioluokan koneet.

Punnitus ja päivän strategia




Melkosen meheva jono punnitukseen nain briefingin kynnyksella ( noin 1 km)

Ensimmäinen briefing siirtyi puoli tuntia kun punnitusjonot venähtivät reilu kilometrin pituiseksi. Tällä hetkellä näyttää että keliä riittää juuri ja juuri tehtävän ajan eli kaikki olivat sitä mieltä mikäli tehtava A toteutuu, lähteä pitää heti kun mahdollista. Tällä kertaa tehtävät suuntautuvat Leznon suuntaan eli länteen. Idässä näytti tutkakuvan sadetta jo aamulla.

Lämpötila on kentällä mukavan 21 ja ennuste 24 iltapäiväksi. Tosin aurinko on sen verran ylhäällä täällä että lämpöä riittää.  

Hinaukset alkavat aikataulun mukaan klo 12. Muutama hinauskone on saatu lisää. Radiotaajuudet jaettiin uusiksi eilen. Aikaisemmin pulinalle varattiin kolme kanavaa luokitaain joka on mahdoton tilanne. Nyt ne jaettiin maittain ja Suomen kenssa samalla jaksolla on 
 BEL, CZE, DEN, FIN, FRA ja GBR. Ajattelimme pysyä virallisella ja painostaa muut menemään privaateille. Päivä näyttää kuinka käy. Kossu lupasi edesauttaa puhumisella tätä suotavaa ilmiötä :)

Aamutoimet 1. Kilpailupäivä



Jonoa syntyi punnituspaikoille